maanantai 12. toukokuuta 2014

Huhtikuun klassikot, klassismi

Päätin tässä kuussa olla tylsä ja kokeilunhaluton, joten päädyin lukemaan Moliéren näytelmiä. Olen aikaisemmin lukenut Saiturin, mutta muut hänen teoksensa eivät ole tuttuja. Valitettavasti kirjasto ei nyt oikein vastannut tarpeitani, vaan löysin tasan kaksi muuta kuin Saituria. Tästä johtuen kirjat ovat juuri nämä. Pahoittelen postauksen myöhästymistä.

http://bacdefrancais.net
Moliére: Ihmisvihaaja
Ette nyt valitettavasti saa nauttia lukemani painoksen kansikuvasta, koska en sitä Googlen kuvahausta löytänyt. Kyseinen kuva kuuluisi ehdottomasti rumimpien kirjankansien listalle. Siinä on kuva miehestä karmea peruukki päässä. Myös väritys on järkyttävä. Pahoittelen.

Näytelmä kertoo miehestä nimeltä Alceste, joka, yllätys yllätys, on ihmisvihaaja. Tapahtumat pyörivät hänen ympärillään ja keskittyvät eniten henkilöiden ihmisuhdeongelmiin. Etenkin Alceste on vaikeuksissa kauniin Célimènen kanssa. Tilanteiden vakiorauhoittelija Philinte yrittää löytää tasapainon myrskyävien ihmisten välille.

Ihmisvihaaja itsessään oli mielenkiintoinen ja hyvin filosofinen teos. Etenkin Alcesten ja Philinten keskustelut kiinnostivat minua suuresti. Valitettavasti lainaamani painos oli jonkin sortin uusi suomennos enkä oikein pitänyt suomentajien ratkaisuista. Käännöksessä viljeltiin kirosanoja hyvin ahkeraan tahtiin ja siitä olivat kadonneet kaikki ajalle tyypilliset kielelliset piirteet.

Sisällöllisesti pidin Ihmisvihaajasta, vaikka se ei kuulukaan lempinäytelmiini. Erityisen huvittavaa oli henkilöiden taipumus dramaattisuuteen. Tämä teos oli lyhyt ja nopealukuinen jopa näytelmäksi ja ihan riittävän viihdyttävä.

Molière: Ihmisvihaaja, Le Misantrope, 1666, sovittaen suomentaneet Otso Kautto & Markku Hoikkala 2002, Lasipalatsi, 76 sivua


Molière: Tartuffe eli teeskentelijä
http://upload.wikimedia.org
Tässäkin kuussa vaatimuksena oli kaksi näytelmää. Toisena esittelen Tartuffen.
Tartuffe on hieman pidempi ja haastavampi kuin Ihmisvihaaja. Tämä johtuu tietenkin myös suomennoksesta. Joskin on sanottava, että pidin tästä vanhanaikaisesta tyylistä enemmän. Saiturin lukeneena oli myös hauska huomata Tartuffen sisältävän muutamia samoja henkilöitä, kuten Mariannen ja Valéren.

Tartuffe oli hieman hämmentävä jopa Molièren näytelmäksi. Henkilöt saivat todella erikoisia päähänpistoja koko ajan ja inspiroituivat pitämään pitkiä ja sekavia monologeja. Loppuratkaisu oli älyttömin pitkään aikaan. Se oli myös pettymys, sillä loppuratkaisu on ristiriidassa koko muun kirjan sanoman kanssa.

Hienointa Tartuffessa oli uskonnollinen pohdinta. Osa henkilöistä esitti viisaita ja kekseliäitä huomiota Jumalasta ja Taivaasta. Parhain oivallus ja sanoma tiivistyy tässä lauseessa: "Eivät he raivoa, räyhää ja rankaise Taivaan nimissä, Taivas tehköön sen itse."

Näistä kahdesta näytelmästä suosittelen Ihmisvihaajaa enemmän, vaikkakin Tartuffe sisältää myös loistavia elementtejä. Se menettää pisteitä laahaavasta alusta ja typerästä lopusta.

Molière: Tartuffe eli teeskentelijä, Le Tartuffe ou L'Imposteur, 1664, suomentanut Arto af Hällström, Lasipalatsi, 101 sivua

2 kommenttia:

  1. Tartuffe kuulostaa tän perusteella kyllä siltä, että se on pakko lukea... En kestä "Henkilöt saivat todella erikoisia päähänpistoja koko ajan ja inspiroituivat pitämään pitkiä ja sekavia monologeja. Loppuratkaisu oli älyttömin pitkään aikaan." Tän takia. Pakko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella. En tiedä, voinko sanoa suosittelevani, mutta oli se kyllä kokemus. :D

      Poista