lauantai 25. lokakuuta 2014

Syyskuun klassikko, symbolismi ja vuosisadan vaihde

Ennen kuin alan kertoa teille myöhässä olevia ajatuksiani seuraavasta klassikosta aion vuodattaa mielessäni pyörivän keskeneräisten asioiden teorian. Hommahan menee niin, että kun on liikaa tekemistä ja hoidettavia asioita iskee salakavalasti kamala ahdistus eikä voi suorittaa yhtikäs mitään. Se on aika valitettavaa klassikoiden ja ranskan itsenäisten tehtävien osalta, mutta näin siinä kuitenkin aina käy. Vaikka osa hoidettavista asioista olisi mukavia, niiden tekeminen luo kuitenkin ahdistuksen, sillä ne muistuttavat muista, ikävämmistä asioista.


http://s.cdon.com/
Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva

Nyt kuitenkin klassikkoasioihin. Syyskuun klassikko on vihdoin luettu ja sanon heti alkuun pitäneeni siitä suunnattomasti.

Dorian Gray on ilmiömäisen kaunis nuorimies, joka maalauttaa muotokuvan itsestään. Hänen uusi tuttavuutensa lordi Henry avaa hänelle samalla täysin uuden maailman, jossa vain mielihyvän tavoittelu ja kauneus merkitsee jotakin. Dorian alkaa huomata muotokuvan vanhenevan hänen sijastaan ja kantavan kaikki hänen syntiensä rumuudet. Dorian uppoutuukin synnin ja
paheiden maailmaan oikein urakalla ilman, että muuttuu ulkomuodoltaan tippaakaan. Kamalat teot kuitenkin syövät hänen mieltään ja ajavat hänet kohti hulluutta.

Dorian Gray on erittäin mielenkiintoinen moneltakin eri kantilta. Siitä löytyy erinomaista pohdintaa, joka on esitetty niin purevasti, että sen ymmärtää täysin, vaikkei aivan samaa mieltä olisikaan. Kirjassa ei suurimmaksi osaksi turhia jaaritella, vaan pysytään koko ajan oleellisissa asioissa. Oikeastaan itse tapahtumat ovat lähinnä välttämättömät puitteet suuremmalle kuvalle. Kirjan todellinen sisältö ja viehätys löytyy sen raadollisesta ihmiskuvasta ja kiehtovista ajatuksista.

Hyvin pelottavaa on huomata, kuinka oikeaan Oscar Wilde osui arvioidessaan hedonismin nousevan tulevaisuudessa suureen suosioon. Nykyäänhän länsimainen kulttuuri keskittyy juuri kauneuden, nuoruuden ja elämysten palvomiseen. On siis parempi olla viehättävä kuin viisas.

Psykologiseltakin kantilta Dorian Grayn muotokuva on loistava. Dorian itse vajoaa turmeltuneisuuteen vähän kerrallaan ja oikeuttaa pahoja tekojaan itselleen mutkattoman helposti. Tämän suuren lankeemuksen aloittanut lordi Henry on myös erittäin kiinnostava henkilö. Hän esiintyy täynnä synkkiä aatoksiaan ja ideologioitaan, muttei ole läheskään yhtä rappeutunut kuin antaa ymmärtää. Hän ei missään vaiheessa käsitä vaikutuksensa laajuutta Doriaan tai huomaa olevansa suuri syy tämän lankeemukseen.

Suosittelen tätä klassikkoa kaikille, jotka haluavat lukea jotain koukuttavan erilaista. Dorian Grayn muotokuva pitää jännällä tavalla otteessaan ja antaa pohtimisen aihetta pidemmäksikin aikaa. Kannattaa ehdottomasti valita Jaana Kapari-Jatan uusi suomennos. Se on selkokieltä kadottamatta kuitenkaan ajan henkeä.

Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva, The Picture of Dorian Gray, 1890, suomentanut Jaana Kapari-Jatta, 2009, Otava, 363 sivua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti